Etelä-Karjalan ensimmäisen ympäristöpalkinto -kilpailun voitto on ratkennut. Palkinto on jaettu kahden voittajan kesken. Voittajat ovat lämpöakkuvarastoja kehittävä, lappeenrantalainen Elstor Oy ja Lappeenrannan seudun steinerkoulun kannatusyhdistys ry.
Palkinto luovutettiin voittajille Lappeenrannan kaupungin Avoimet ovet ja Greenreality-karnevaali -tapahtumassa 29.8.2024. Palkinnon vastaanottivat Elstorilta teknologiapäällikkö Aleksi Porkola ja tuotekehitysinsinööri Mikko Tielinen ja Lappeenrannan steinerkoululta kannatusyhdistyksen toiminnanjohtaja Leena Ojala, hallituksen jäsen Hanna Värri, koulupuutarhan toimeenpanija Terhi Hirvikallio sekä muutama koulun oppilas.
Vuoden ympäristötekoina huipputeknologia ja koulun ympäristökasvatus Etelä-Karjalan ympäristöpalkinto 2024
− Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 24 hakemusta. Mukana oli sekä yksityishenkilöiden että erilaisten yhteisöiden hakemuksia. Palkintolautakunta päätti jakaa palkinnon kahtia siten, että molemmat saavat palkinnoksi 5000 euroa.
Palkintolautakunnan puheenjohtaja Mika Peltosen mukaan palkintolautakunta oli erittäin tyytyväinen hakemusten määrään ja erityisesti niiden sisältöön. Palkinto haluttiinkin jakaa kahden erilaisen, mutta vahvan ja edistyksellisen toimijan kesken.
− Elstor Oy on oiva esimerkki eteläkarjalaisesta ympäristöteknologiaan keskittyvästä yritystoiminnasta. Yhtiön ratkaisu korvaa fossiilisia polttoaineita teollisessa toiminnassa.
− Lappeenrannan seudun steinerkoulun kannatusyhdistys ry toteuttaa ylläpitämässään Lappeenrannan steinerkoulussa monimuotoista lapsiin kohdistuvaa ympäristökasvatusta. ”Kun haluat nähdä tulevaisuuteen, käännä katseesi nuorempaan sukupolveen”, kertoo Peltonen palkintolautakunnan perusteluista.
Kilpailu nostaa esille paikallista osaamista
Viime keväänä ensimmäistä kertaa lanseeratun Etelä-Karjalan ympäristöpalkinto -kilpailun tavoitteena on edistää vihreää siirtymää alueella, nostaa esiin paikallista ympäristöosaamista ja lisätä paikallisten ympäristötekojen julkisuutta.
Palkinnon jakamisesta päätti palkintolautakunta, joka koostui seuraavien organisaatioiden jäsenistä: OP Kaakkois-Suomi, Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubi, LUT-yliopisto, Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki, Etelä-Karjalan kauppakamari, sanomalehti Etelä-Saimaa ja Etelä-Karjalan Yrittäjät. Palkintoa rahoitti myös Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö.
Etelä-Karjalan ympäristöpalkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinnon jatkosta päätetään myöhemmin.
Comments