Kesä kasvatti Lappeenrannan paikallisliikenteen suosiota noin 15 prosentilla
Lappeenrannan paikallisliikenne kasvatti kesäkuussa suosiotaan 14,9 prosentilla ja heinäkuussa 15,2 prosentilla. Molempina kuukausina matkoja tehtiin reilut 8300 matkaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Nouseva suunta alkoi jo toukokuussa, jolloin paikallisliikenteen kokonaiskäyttö lisääntyi 4,5 prosentilla.
Kaupungin liikenneinsinööri Birgitta Nakari pitää bussimatkojen suosion kasvua yllättävän hyvänä.
‒ Normaalistikin heinäkuu on vuoden hiljaisin kuukausi busseissa, mutta tänä kesänä oli myös poikkeuksellisen helteistä, mikä vähentää ihmisten liikkumista entisestään. Mielestäni nousu edellisvuoteen verrattuna on yllättävän suuri eli hiljaisen ajan hinnat saivat todella hyvän vastaanoton, Nakari iloitsee.
Lappeenrannan paikallisliikenteen hintoja alennettiin ja sarjakortteja uudistettiin 1.5.2014 alkaen keskustataajaman alueella, numerolinjoilla 1, 2, 3, 3K, 4, 5, 9 ja 10 ajavissa matalalattiaisissa autoissa. Uudistukseen sisältyivät myös tunnin vaihto-oikeus ja heinäkuun hiljaisen ajan hinnat, jolloin alle kaksitoistavuotiaiden lasten kertalippu maksoi euron ja aikuisten kaksi euroa kellonajasta riippumatta.
Hiljaisen ajan hinnoittelu on heinäkuun ulkopuolella käytössä iltaisin klo 17.30 jälkeen ja viikonloppuisin. Normaalisti lasten lippu maksaa puolitoista euroa ja aikuisten lippu kolme euroa.
Alkanut syyskausi näyttää, miten paikallisliikenteen uudet sarjakortit otetaan vastaan.
‒ Uskon, että bussimatkat lisääntyvät myös syyskaudella, kun opiskelijat ja ikäihmiset löytävät uudistetut sarjakorttimme. Opiskelijoiden matkustusta lisää myös se, ettei heidän enää tarvitse olla kirjoilla Lappeenrannassa voidakseen ostaa edullisia sarjakortteja, Nakari ennakoi.
Erilaisten lipputuotteiden suosion kasvua ei ole vielä pystytty vertailemaan, vaan ensivaiheessa on vertailtu pelkästään paikallisliikenteen kokonaiskäyttöä viime vuoden vastaaviin lukuihin.
Kaiken kaikkiaan tämän vuoden kesäkuussa tehtiin 64 602 matkaa, mikä on 8370 matkaa enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Heinäkuussa matkoja tehtiin 63 014, mikä on 8308 matkaa enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.
Kaupunki voi nyt itse vaikuttaa lipputuotteisiin ja niiden hintoihin ilman rajoituksia tai määräyksiä, koska paikallisliikenteen järjestämisvastuu on siirtynyt kaupungille. Kilpailutetun sopimuksen perusteella kuljetuspalvelut ostetaan Autolinjat Oy:ltä.
Uudistusten tavoitteena on edistää joukkoliikenteen käyttöä ja lisätä matkustusta muinakin kuin ruuhka-aikoina.
– Haluamme myös vahvistaa Vihreä Lappeenranta -brändiä ja tehdä matkanteosta asiakkaille kaikin tavoin mukavampaa. Uudistukset on tehty asiakkaiden palautetta kuunnellen. Jo kolmena syksynä olemme keränneet asiakkaiden mielipiteitä nettikyselyillä ja sama käytäntö jatkuu taas marraskuussa, Nakari lupaa.
Paikallisliikenteen kertalippu
Aikuiset 3,00 € (ennen 3,30–3,60 €), lapset alle 12 vuotta 1,50 € (ennen 1,70–1,80 €)
Viikonloppuisin, arkipyhinä ja arkena klo 17.30 jälkeen:
Aikuiset 2,00 €, lapset alle 12 vuotta 1,00 €
(Uutta entiseen verrattuna>) Sisältää 60 minuutin vaihto-oikeuden
Paikallisliikenteen 22 matkan sarjakortti (uusi tuote)
Aikuiset (16−64 vuotta) 50 €
65 vuotta täyttäneet 35 €
Opiskelijat (päätoiminen opiskelija) 35 €
Lapset ja nuoret (4−15 v.) 35 €
Voimassa 3 kuukautta, sisältää 60 minuutin vaihto-oikeuden
Opiskelijan paikallisliikenteen 44 matkan sarjakortti
Päätoiminen opiskelija 51 €
Voimassa 3 kuukautta, (Uutta entiseen verrattuna>) sisältää 60 minuutin vaihto-oikeuden
(Uutta entiseen verrattuna>) Opiskelijan ei tarvitse olla kirjoilla Lappeenrannassa
Kaupunkikortti (ei muutoksia entiseen)
Aikuisen kaupunkikortti 54 €
Opiskelijan kaupunkikortti 43 €
Nuorison kaupunkikortti, 12−16-vuotiaille 35 €
Lapsen kaupunkikortti, 4−11-vuotiaille 25 €
Voimassa 30 vuorokautta ostopäivästä
Veteraanien näyttölippu
entinen lippu, maksuton
Lastenvaunujen ja -rattaiden kanssa liikkuvat
matkustavat entiseen tapaan ilmaiseksi numerolinjoilla 1, 2, 3, 3K, 4, 5, 9 ja 10 ajavissa matalalattiaisissa autoissa.
Paikallisliikenteen linja-autoon mahtuu kahdet lastenvaunut kerrallaan.
LISÄTIETOJA
Liikenneinsinööri Birgitta Nakari
puh. 040 502 5263
birgitta.nakari@lappeenranta.fi
Comments