Lappeenrannan seutualueella alkavat jälleen koulutukselliset kosteikkoklinikat. Tapahtumat ovat suunnattu kosteikkojen omistajille, mutta myös kaikki asiasta kiinnostuneet kuntalaiset ovat tervetulleita mukaan, sanoo vesiensuojelun asiantuntija Simo Sihvo Lappeenrannan kaupungilta.
− Kosteikkoklinikoiden tarkoituksena on jakaa ja antaa tietoa kosteikkojen omistajille, miten kosteikkoa hoidetaan. Koulutuksissa nousee esille se, miksi kosteikkojen hoito on tärkeää, ja miten sitä hoidetaan eri vuodenaikoina sekä mitä hoidossa tulee ottaa huomioon, jotta kosteikko toimii suunnitellusti ja tärkeä investointi säilyy pitkään.
Pien-Saimaan suojeluyhdistys järjestää Lappeenrannan kaupungin kanssa kosteikon hoidon koulutuksia tämän ja ensi vuoden aikana yhteensä kolme. Mukana tapahtumia on rahoittamassa Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö. Ensimmäinen koulutus on 15.10. Taipalsaaren Merenlahdella sijaitsevan Orjainlahden kosteikon edustalla. Teemana ovat syyshoidon toimenpiteet, kasvillisuus ja kosteikon valmistelu talvea varten.
− Aktiivisella kosteikon hoitamisella ylläpidetään kosteikon kykyä sitoa ravinteita ja kiintoainetta. Suunnitelmallinen ja oikein tehty hoito ehkäisee kosteikon umpeen kasvamista ja vähentää hoidon kustannuksia ja työmäärää.
Kosteikkoklinikka Orjainlahden kosteikolla 15.10 klo 17.00–19.00
Ensimmäinen kosteikkoklinikka järjestetään Orjainlahden kosteikolla, joka sijaitsee Merenlahdella Orjainlahden edustalla.
Kosteikon omistajat ja kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan kosteikon toimintaan, oppimaan kosteikon hoidosta ja kuulemaan Pien-Saimaan kunnostamisen ajankohtaisista asioista. Tarjolla on kahvia, mehua ja makkaraa.
Osoite: Orjainlahdentie 127–237, 53850, Taipalsaari
Opastus: Käänny Merenlahdentie 1109 kohdalta vasemmalle Orjainlahdentielle ja jatka tietä pitkin noin 1.3 km matkan verran. Risteyksissä opastekyltit. Tarkempi sijainti karttalinkin takaa https://maps.app.goo.gl/8thUwDPJ8ZdNo4Jx7
Ohjelma 17.00–19.00
Klo 17 Alkusanat, keskustelua & kysymyksiä
Klo 18 Käytännön hoitotoimenpiteet, kierros kosteikolla
Comments