Yhteiskäyttöisiä sähköautoja voi nyt vuokrata kauppakeskus IsoKristiinan ja Lappeenrannan kaupungintalon pysäköintialueilta

By Anonymous (not verified), 23 October, 2023
Valkoinen auto Lappeenrannan vesitornin edustalla

 

Lappeenrannan kaupunki on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen sähköautoja koskevasta vuokrauspalvelusta Aimo Park Finland Oy:n kanssa. Sopimuksen myötä yhteensä kolme sähkökäyttöistä henkilöautoa ovat niin Lappeenrannan kaupungin henkilöstön kuin muiden autoilijoiden käytettävissä. Autot latauspisteineen sijaitsevat kauppakeskus IsoKristiinan ja Lappeenrannan kaupungintalon pysäköintialueilla.

Lappeenrannan kaupungilla on jo entuudestaankin myönteisiä kokemuksia yhteiskäyttöautopalveluista. Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen kertoo, että Lappeenrannan kaupunki otti ensimmäisenä Suomessa jakamiseen perustuvat yhteiskäyttöautot käyttöön vuonna 2018.

– Tuolloin käytettävissä oli neljä sähköistä yhteiskäyttöautoa. Autot olivat virka-aikana kaupungin työntekijöiden käytössä, mutta muulloin asukkaat tai matkailijat pystyivät varaamaan niitä. Korona kuitenkin pysäytti yhteiskäyttöautoilun, joten nyt on taas hyvä aika jatkaa tällaista hyödylliseksi koettua autojen vuokraustoimintaa.

Autot heti asukkaiden ja matkailijoiden vuokrattavissa

Eri maissa on Räsäsen mukaan hienoja ratkaisuja yhteiskäyttöautoiluun. Lappeenrannassa sopimus yhteiskäyttöautojen vuokrauspalvelusta on myös yksi keinoista saavuttaa strategian tavoite liikennepäästöjen vähentämisestä.

Räsänen kannustaa asukkaita ja matkailijoita yhteisten sähköautojen käyttöön ja tuo esiin hyötyjä niin autoilijoille kuin kaupungille.

– Yhteiskäyttöautot tuovat meille kaikille rahallista säästöä sekä vähemmän ympäristöhaittoja. Autot seisovat yli 90 % vuodesta pysäköintipaikoilla. On parempi, että meillä on enemmän autoja käytössä kuin pysäköityinä. Pysäköity auto vie tilaa ja rahaa investointina.

IsoKristiinan ja kaupungintalon sähköautot ovat heti kaikkien vuokrattavissa. Autoja vuokrataan sähköisen Aimo Car Sharing -varauspalvelun kautta osoitteessa www.aimosharing.fi. Tarkemmat ohjeet palveluun rekisteröitymiseen ja auton varaamiseen löytyvät Aimo Park Finlandin verkkosivustolta.

IsoKristiinan pysäköintialueella sijaitseva auto on ympäri vuorokauden kaikkien varattavissa. Loput kaksi autoa sijaitsevat kaupungintalon katutason pysäköintialueella, ja ne ovat kaikkien varattavissa pääsääntöisesti iltaisin sekä viikonloppuisin.

Kaupungintalon autot ovat arkisin klo 8–16.30 välisenä aikana varattavissa vain Lappeenrannan kaupungin henkilöstön työkäyttöön, mutta muina ajankohtina nämäkin autot ovat kaikkien kaupunkilaisten ja matkailijoiden vuokrattavissa, mikäli kaupunki ei ole varannut ajoneuvoja käyttöönsä.

Varausjärjestelmä on suunniteltu älypuhelimella käytettäväksi, joten myös auton ovien lukitusta hallinnoidaan puhelimella. Auton varauksen voi tehdä enintään 14 vuorokauden päähän.

Lisätiedot

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunki
Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja
040 081 5284, ilkka.rasanen@lappeenranta.fi

Otsikkoteksti

Yhteiskäyttöisiä sähköautoja voi nyt vuokrata kauppakeskus IsoKristiinan ja Lappeenrannan kaupungintalon pysäköintialueilta

Comments