Teknologia

Original tid
7

Lappeenrantalainen innovaatio tuo vauhtia Pien-Saimaan kunnostukseen

Pien-Saimaan veden laatu on huonontunut selvästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Muutos näkyy muun muassa veden samentumisena, kalastusverkkojen limoittumisena sekä ajoittain laajoina leväkukintoina. Pitkälle kevääseen jatkunut voimakas sinileväkukinta vuosina 2008-2009 herätti lappeenrantalaiset, Lappeenrannan kaupungin ja Taipalsaaren kunnan Pien- Saimaan kunnostukseen. Viimeisen sysäyksen toimenpiteille antoi myrkyllinen sinilevän rehottaminen kaupungin vedenottamon vesistössä.

Tulevalla uudella vuosikymmenellä Lappeenrannan seudun jätevesi pumpataan uusia putkilinjoja pitkin Hyväristönmäelle rakennettavaan huippumoderniin puhdistuslaitokseen. Puhdistusvaatimukset ovat Suomen tiukimmat erittäin herkän purkuvesistön vuoksi. Alustavien suunnitelmien mukaan puhdistamo otettaisiin käyttöön vuonna 2021 ja ympäristölupa saataneen tämän kesän aikana.

Jätevesi käsitellään mekaanisesti, kemiallisesti ja biologisesti.

Tuuli, aurinko ja meren aallot ovat energialähteitä, joiden teho vaihtelee jatkuvasti. The Switchin uuden teknologian avulla energialähteiden tuottama muuttuvatehoinen energia pystytään muuttamaan tehokkaasti sähköksi ja tekemään uusiutuvan energian tuotannosta kannattavaa.

Maailman suurimmat tuuliturbiinit suunnitellaan ja rakennetaan The Switchin tehtailla.

Visedo Oy on suomalainen työkoneiden ja raskaiden hyötyajoneuvojen, kuten bussien, kuorma-autojen ja laivojen sähköisiin voimalinjoihin sekä niiden komponentteihin erikoistunut korkean teknologian yritys. Voimalinjat sopivat sekä hybridijärjestelmiin että täysin sähköisiin järjestelmiin tehoalueella 30 -2000 kW. Tuotteet on suunniteltu kestämään vaativissa toimintaympäristöissä. Ne käyttävät uusinta teknologiaa, joka perustuu Visedon omiin patentteihin ja jatkuvaan tuotekehitykseen.

Metsä Groupiin kuuluvalla Joutsenon sellutehtaalla on tuotettu sellua yli sata vuotta. Tehdas on vuosituhannen vaihteessa rakennettu täysin uudelleen. Se on maailman suurin yksilinjainen havusellutehdas ja kuuluu sekä tehokkuudessa että ympäristöasioissa maailman parhaimmistoon.

Vuonna 2012 käyttöönotetun kuorenkaasutuslaitoksen ansiosta tehdas ei käytä fossiilisia polttoaineita eikä siten tuota lainkaan hiilidioksidia.

Uusiutuvien kotimaisten energialähteiden osuus Lappeenrannan energiantuotannosta ylittää kirkkaasti valtakunnallisen keskitason. Suomen toiseksi suurin, Kaukaan Voiman biovoimalaitos, tuottaa prosessihöyryä sekä sähköä UPM Kaukaan tehtaille ja kaukolämpöä sekä sähköä Lappeenrannan Energialle. Kaukolämpöä laitos toimittaa Lappeenrannan kaupungin vuositarpeesta yli 80 %.

Kaukaan Voiman uusiutuvasta energiasta tuottama kaukolämpö vähentää merkittävästi Lappeenrannan kasvihuonepäästöjä.

Kesällä 2013 valmistunut TuuliMuukko on Etelä-Karjalan ensimmäinen tuulipuisto. Se tuottaa sähköä seitsemällä tuuliturbiinilla, joiden teho on yhteensä 21 megawattia. Tuulisähkön tuotanto vaihtelee päivittäin tuulisuuden mukaan.

Seitsemän tuulivoimalan tuottamalla sähköllä voidaan lämmittää jopa 3 000 omakotitaloa.

Tuulipuisto saavutti tuotantotavoitteensa jo ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan. Seitsemän tuulivoimalan tuottamalla sähköllä voidaan lämmittää jopa 3 000 omakotitaloa.

UPM Lappeenrannan biojalostamo tuottaa puupohjaista uusiutuvaa dieseliä metsäteollisuuden tähteistä. Raaka-aineena käytetään 100-prosenttisesti uusiutuvaa materiaalia eli mäntyöljyä, joka on selluntuotannon tähde. UPM on edelläkävijä metsäteollisuuden murroksessa. Uusiutuva diesel UPM BioVerno valmistetaan kehittyneiden biopolttoaineiden vetykäsittelyprosessilla, jonka innovatiivinen tuotantoprosessi on kehitetty UPM:n biojalostamokehityskeskuksessa Lappeenrannassa.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) Green Campus on tutkimus- ja opetusympäristö, jossa rakennetaan tulevaisuuden kestäviä energiaratkaisuja. Green Campus ilmentää konkreettisesti yliopiston ratkaisukeskeistä ja visionääristä ajattelu- ja toimintatapaa. Alueella käytetään LUT:n omia keksintöjä ja hyödynnetään yliopiston poikkitieteellistä osaamista.

LUT:n Green Campus on palkittu maailmanlaajuisessa Sustainable Campus Excellence Award -kilpailussa parhaana Excellence in Campus -kategoriassa.