Kierrätys

Original tid
3

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) Green Campus on tutkimus- ja opetusympäristö, jossa rakennetaan tulevaisuuden kestäviä energiaratkaisuja. Green Campus ilmentää konkreettisesti yliopiston ratkaisukeskeistä ja visionääristä ajattelu- ja toimintatapaa. Alueella käytetään LUT:n omia keksintöjä ja hyödynnetään yliopiston poikkitieteellistä osaamista.

LUT:n Green Campus on palkittu maailmanlaajuisessa Sustainable Campus Excellence Award -kilpailussa parhaana Excellence in Campus -kategoriassa.

Suomen ympäristöedelläkävijäkaupungit Lappeenranta ja Lahti haastavat kaikki huomioimaan ympäristönsä siisteys keräämällä roskia. 

Kampanjalla kannustetaan kaikkia käyttämään toukokuussa yksi tunti luonnossa liikkumiseen sekä siivoamiseen. Haastamme erityisesti muut kaupungit, yritykset, työpaikat, yhteisöt ja asukkaat mukaan. Lahden ja Lappeenrannan yhteiskampanja on osa EU:n vihreän viikon (Green Week)  -tapahtumia. Tänä vuonna EU:n teema keskittyy nollapäästötavoitteisiin.  


Etelä-Karjala on maan huippua kierrätysasteessa

Etelä-Karjala on maamme edistyksellismpiä kiertotalousalueita. Etelä-Karjalassa vuoden 2017 kierrätysaste oli 59 %. Kotitalousjätettä syntyi 320 kg/asukas. Seutukuntamme on kärkikierrättäjiä kierrätysasteessa ja kotitalousjätteen määrä asukasta kohden on toiseksi pienin. Kotitalousjätteillä tarkoitetaan kotona syntyviä jätejakeita kuten biojätettä, kartonkia, paperia, pakkauslasia, pienmetallia ja pakkausmuovia.

Lappeenranta on kierrättämisen edelläkävijä, jonka tavoitteena on minimoida ympäristöä rasittava jätteiden loppusijoitus. Lappeenrannassa biojätteiden erottelu kuivajätteestä tuli pakolliseksi jo vuonna 2002, kun laki orgaanisen jätteiden erottelusta astui voimaan vasta 2016.

Lappeenrannassa biojätteet on eroteltu jo vuodesta 2002

By admin, 12 December, 2022

Ratkaisuja puhtaamman tulevaisuuden tekijöille

LAPPEENRANTALAINEN LAITEX OY TOIMITTAA TEOLLISUUDELLE MATERIAALINKÄSITTELYLAITTEITA TYÖKALUIKSI ILMASTONMUUTOKSEN VASTAISEEN TAISTELUUN SEKÄ KIERTOTALOUDEN EDISTÄMISEEN. TÄYDEN PALVELUN TEKNOLOGIAYRITYS AUTTAA YRITYKSIÄ TOIMIMAAN ÄLYKKÄÄMMIN, YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISEMMIN JA TURVALLISEMMIN.

Laitexin tuotevalikoimaan kuuluvat erilaiset kuljettimet, purkaimet, syöttimet, seulat sekä murskaimet, joita toimitetaan asiakkaille yksittäisinä laitetoimituksina tai suurempina avaimet käteen -kokonaisratkaisuina.

By admin, 12 December, 2022

Kestävästi koulutettua työvoimaa

SAIMAAN AMMATTIOPISTO SAMPO TUOTTAA TAITAVAA TYÖVOIMAA JA AMMATILLISTA OSAAMISTA NIIN MAAKUNNAN KUIN KOKO MAAN ELINKEINOELÄMÄN TARPEISIIN. KESTÄVÄN KEHITYKSEN NÄKÖKULMAT HUOMIOIDAAN SAMPON TOIMINNASSA VOIMAKKAASTI UUDEN STRATEGIAN MYÖTÄ.

By admin, 12 December, 2022

Omien arvojen mukaista elämää

Tolosen perheessä kulunut syksy on ollut muutosten aikaa: perheen äiti, Hilla, palasi töihin äitiysloman ja vanhempainvapaan jälkeen, ja perheen isä, Olli, jatkoi siitä, mihin äiti jäi. Nyt on isän ja pojan vuoro nauttia kotona olosta siihen asti, kunnes Lenni-poika täyttää kolme vuotta.

By admin, 12 December, 2022

Tärkeintä on pysähtyä tämän asian äärelle


Holtarien perheen koti huokuu lämmintä tunnelmaa. Kynttilät koristavat kodikasta keittiötä, jossa soi perheen isän, Jamin, suosikkiradio-ohjelma. Perheen äiti, Paula, saapuu työreissulta kotiin, ja tarjoaa ensitöikseen villasukkia jalkaan.

”Koska meillä on vähän kylmät lattiat, olemme villasukkaperhe. Tässä sullekin”, Paula sanoo.

By admin, 12 December, 2022

Etelä-Karjalan pikkune vetylaakso

LUUMÄELLE ON TULOSSA 14 VOIMALAN TUULIPUISTO SEKÄ LISÄKSI KUNTAMME ALUEELLE KAAVAILLAAN USEITA ALUEITA AURINKOVOIMALOILLE.

By admin, 12 December, 2022

Bioenergiaa lämmön tuotantoon, aurinkosähköä koulukeskukseen

TAIPALSAAREN KUNTA SUHTAUTUU UUSIUTUVAAN ENERGIAAN ENNAKKOLUULOTTOMASTI.